Voileivät – Erilaisia täytettyjä voileipiä maailmalta

Tässä mielenkiintoisista voileivistä ja täytetyistä leivistä maailmalta.

  • Bánh mì on vietnamilainen, mutta historialliselta siirtomaaisäntä Ranskalta vaikutteita saanut täytetty patonki.
  • BLT on amerikkalainen voileipä, jonka kirjaimet tulevat sanoista Bacon, lettuce ja tomatto. Eli se on pekonisalaattitomaattivoileipä.
  • Bocadillo on tuhti espanjalainen leipä, jonka täytteet voivat olla yllättävänkin monenlaisia.
  • Cheesesteak (tai Philly cheesteak) on nimensä mukaisesti ennen kaikkea lihaa ja juustoa sisältävä amerikkalainen voileipä.
Philly-voileipä
  • Obložené chlebíčky on tsekkiläinen avoin voileipä, joka on kooltaan sen verran pieni, että se on syötävissä muutamalla puraisulla. Voin ohella siinä on yleensä jotain muutakin levitettä, sekä jotain leikkelettä kuten kinkkua. Näiden lisäksi täytteenä on usein kananmunaa ja erilaisia kasviksia.
  • Croque monsieur on ranskalainen versio lämpimästä kinkkuvoileivästä ja suosittu ranskalainen ”pubiruoka
  • Cubano on tuhti kuubalainen voileipä kahdella lihalla, suolakurkuilla ja juustolla.
Kuubalainen Voileipä
  • Fischbrötchen on Saksan tunnetuimpia voileipiä. Se kääntyy suomeksi kirjaimellisesti kalasämpyläksi. Tuoreen kalan ohella siihen laitetaan yleensä ainakin sipulia ja kastikkeeksi remouladea.
  • Francesinha on tuhti portugalilainen voileipä, jonka väliin tulee lihaa ja makkaraa sekä sulatettua juustoa ja tomaattia.
  • Jambon Beurre on Ranskan suosituin voileipä. Se on yksinkertaisesti patonki, joka väliin laitetaan kinkku ja voita.
  • Medianoche on kuubalaislähtöinen voileipä, jonka väliin laitetaan kinkku ja/tai muuta sianlihaa, juustoa ja suolakurkkua.
  • Mitrailette on Belgiassa suosittu voileipä, jossa olennaista on patongin väliin laitetut ranskalaiset perunat.
  • Muffuleta viittaa sisilialaiseen sesamsiemenleipään ja sen pohjalta rakennettuun neworleanselaiseen tuhtiin täytettyyn voileipään.
  • Panini on italialaislähtöinen voileipägrillissä valmistettu voileipä.
Italialainen voileipä
  • Po’ boy on New Orleansista lähtöisin oleva voileipä, jossa ”ranskalaisen leivän” sisään laitetaan lihaa ja mereneläviä.
  • Polish boy on Amerikan Clevlandista lähtöisin täytetty leipä, jossa on kielbasa-makkaraa, ranskalaisia perunoita, barbecue-kastiketta ja coleslawta.
  • Sloppy Joe on hampurilaista muistuttava amerikkalainen voileipä, jossa sämpylän väliin laitetaan jauhelihaa, tomaattikastiketta, sipulia ja worcesterkastiketta.
  • Smørrebrød on tanskalainen avoin voileipä, jossa voi monenlaista lihaa ja pikkelöityjä vihanneksia. Olennaista kuitenkin on, että täytteitä on paljon eikä leipä välttämättä edes erotu niiden alta.
Tanskalaiset voileivät
  • Toast Skagen on ruotsalainen voileipä. Katkarapusalaattia sisältävä leipä sopii hyvin alkupalaksi tai pikkupurtavaksi.
  • Vada Pav on Intialainen voileipä, jossa on chutneyn ja chilin lisäksi täytteenä uppopaistettu perunamyky.
  • Zapiekanka on perinteinen puolalainen pikaruoka, jossa patonkipuolikkaan päälle laitetaan ainakin ketsuppia, sieniä ja juustoa