Etelä-Korea on koko Aasian mittakaavassa pieni maa, mutta sen ruokakulttuuri on suurta. Eteläkorealaisessa keittiössä on samoja elementtejä Kiinan ja Japanin kanssa, mutta myös omia uniikkeja elementtejään. Mausteita käytetään ronskisti, erityisesti chili, valkosipuli ja inkivääri ovat suosittuja. Gochujang on hyvin suosittu tulinen tahna, jonka pääraaka-aineita ovat chili ja soijapavut. Riisi on muiden Kaukoidän maiden tapaan ilmeisen tärkeä perusraaka-aine ja se valmistetaan useimmiten höyrystämällä. Soija käytetään myös monipuolisesti
Suomalaisille hieman vieraammista raaka-aineista seesamiöljyä käytetään runsaasti. Kiinankaalista valmistetun kansallisruoan kimchin ohella hapatettuja ruokia syödään muutenkin paljon. Toisaalta esimerkiksi maitotuotteita ei juurikaan ole tapana käyttää Koreassa.
Lihaa ja kanaa käytetään monissa muodoissa, mutta myös kala ja merenelävät ovat hyvin tärkeitä. Liharuoista tunnetuin on varmaankin bulgogi, joka kääntyy kirjaimellisesti tulilihaksi. Ne ovat hyvin ohuita porsaan- tai naudanlihasuikaleita. Koreassa grillaukseen viitataan sanalla gogi-gu-i. Ravintolassa pöytään saatetaan tuoda grilli ja ruokailijoiden tulee valita haluamansa liha ja grillaavat se itse haluamaansa kypsyyteen. Katuruoista maininnanarvoinen on Dak-kkochi(닭꼬치), joka viittaa kanavartaisiin.
Kimchi – Korean epävirallinen kansallisruoka
Korean ulkopuolella varmaankin laajimmin tunnettu korealaisen ruokakulttuurin elementti on kimchi. Se saatetaan tarjota sekä lämpimänä tai kylmänä. Pääraaka-aineena toimii hapatettu kiinankaali, jota on maustettu chilillä, sipulilla, valkosipulilla ja inkiväärillä. Kimchiä voidaan tarjota Koreassa melkein jokaisen ruoan lisäkkeenä. Sitä pidetään myös ”superruokana”, mutta on se aidosti suht terveellinen ruokalaji. Se on myös hyvin säilyvää ja sitä voidaan tarjota joko melko tuoreena tai useita vuosia vanhanakin. Sittemmin ”Korean kansallisruoka” kimchi on levinnyt myös länsimaihin, joissa sitä on käytetty monipuolisena lisäkkeenä myös ei aasialaisvaikutteisia katuruokia.
Bibimbap
Bibimbap on toinen Korean tunnetuimmista ruokalajeista. Kyseessä on käytännössä riisi- ja kasvissekoitus. Riisin päälle laitetaan kimchiä(yllätysyllätys), Gochujang-chilitahnaa naudanlihaa ja kasviksia. Perus bibimpapin päälle voidaan laittaa myös kananmuna tai lihaa.
Korealainen barbecue
Korea on myös yksi grilliruokien maista ja englanninkielessä viitataan usein sanalla korean barbecue(고기구이).
Soju – Korealainen riisiviina
Soju on Korean tärkein viina ja sitä juodaan paljon enemmän kuin muita vahvoja alkoholijuomia yhteensä. Se valmistetaan yleensä riisistä. Soju on tapana juoda raakana ja sitä laimennetaan harvemmin millään muulla.
Amerikankorealaiset fuusiosruoat
Korealainen keittiö on siirtolaisten myötä noussut myös suosituksi myös Yhdysvalloissa ja tuottanut siellä ehkä yllättäviä fuusioruokalajeja kuten korealaiset tacot. USA:n länsirannikolla meksikolaisten ja korealaisten tapaamisesta ovat syntyneet myös esim. kimchi enchilladat.