Puolalainen keittiö

Puolalainen keittiö on ruokiensa osalta varsin perinteinen keski- ja itäeurooppalainen keittiö. Liha on puolalaisessa keittiössä tärkeässä roolissa, eikä kasvisruokavaihtoehtoja ole perinteisesti kovin paljon tarjolla. Rasvaakin käytetään Puolassa runsaanpuoleisesti. Toki varsinkin alkuruokina tarjottavat keitot ja piirakat sopivat kasvisyöjillekin. Esimerkiksi. borssikeitto (puolaksi barszcz) on myös Puolassa suosittu ruokalaji.

Tärkeitä puolalaisia ruokalajeja

  • Bigos eli “metsästäjän pata” on puolalainen lähes kansallisruoan asemassa oleva pataruoka, johon tulee lihan tai makkaran lisäksi kaalia, sipulia ja sieniä.
  • Gołąbki on puolalainen versio kaalikääryleistä.
  • Kabanos ja Kielbasa ovat Puolan tunnetuimpia makkaratyyppejä. Kabanos ohut sianlihasta tehty savustettu kestomakkara.
  • Pierogi. Pierogit ovat “piirakoita” tai “pasteijoita”, jotka ovat Puolan lisäksi suosittuja myös monissa muissa Itä-Euroopon maissa.
  • Oscypek on ehkä Puolan tunnetuin oma juustotyyppi, joka muistuttaa maultaan hieman mozzarellaa.
  • Zapiekanka on Puolan oma pikaruoka, jossa halkaistun patongin päälle laitetaan tyypillisesti sieniä, juustoa ja ketsuppia. Påällisiksi voidaan kuitenkin laittaa monenlaista muutakin.
  • Zurek on suosittu keittoruoka.

Alkoholijuomat Puolassa

Puola on Euroopan alkoholikartalla olut- ja vodkavyöhykkeen keskellä. Sekä olut että vodka ovatkin Puolan suosituimpia alkoholijuomia. Puolalaisista vodrabrändeistä tunnetuin lienee Żubrówka. Oluen osalta suosituimpia merkkejä ovat Żywiec, Okocim ja Tyskie.