Hollantilaiset juustot: Edam, Gouda ja muut

Hollanti tunnetaan erityisesti kahdesta juustostaan: edamista ja goudasta. Maassa valmistetaan myös muutamia muita mielenkiintoisia juustolaatuja.

Edam

Edam on saanut nimensä samannimisestä Pohjois-Hollannin kaupungista. Edam valmistamistetaan pääasiassa pastöroitdusta lehmänmaitoa. Edam on väriltään vaaleankeltaista kypsytettyä juustoa, ja siinä on perinteisesti punainen parafiinikuori. Juustolla ei kuitenkaan ole nimisuojaa, joten sitä voidaan valmistaa myös Hollannin ulkopuolella. Hollannissa sitä valmistetaan vielä perinteisimpään tapaan pienillä maatiloilla, mutta Hollannin ulkopuolella Edamjuustot ovat teollisesti tuotettuja.

Gouda

Gouda on toinen tunnettu hollantilainen juusto, joka on puolikova kypsytetty juusto ja valmistettu lehmänmaidosta. Se on saanut ninemsä Goudan kaupungin mukaan, mutta sillä ei ole nimisuojaa ja sitä voidaan valmistaa Hollannin ulkopuolella. Alkuperäisellä alueella tehdystä goudajuustosta käytetään nimeä Noord-Hollandse Gouda. Goudaa kypsytetään vähintään parin viikon ajan.

Gouda juusto

Leerdammer

Leerdammer on lehmänmaidosta tehty puolikova juusto, jota kypsytetään viiden viikon ajan.