Kreikkalainen keittiö

Kreikkalainen keitti muistuttaa paljon muita Välimeren alueen keittiöitä, siinä tosin näkyy hieman vahvemmin Balkanin alueen vaikutus ja muuhun Euroooppaan verrattuna Turkin ja Lähi-Idän vaikutus on suurempi.

Kreikkalaisen keittiön raaka-aineet

Oliiviöljy on hyvin keskeisessä osassa kreikkalaista keittiötä. Kuivattut ja voimakkaammat mausteet ovat vähäisemmässä käytössä sillä tuoreet yrtit ovat tärkeämmässä roolissa. Kasviksista munakoiso ja kesäkurpitsa ovat tärkeämmässä roolissa muihin maihin verrattuna.

Lisäksi Kreikasa on myös muutamia tunnettuja omalaatuisia juustoja ja tämän lisäksi Välimeren rantamaana myös kala ja merenelävät ovat tärkeässä roolissa. Perinteisesti kreikkalaista ruokaa on pidetty hyvänä esimerkkinä terveyden kannalta hyvästä Välimeren ruokavaliosta. Nyky-Kreikkaa katsottaessa tilanne on kuitenkin hieman muuttunut esim. perinteisesti kreikkalaisessa keittiössä lihaa on syöty melko vähän, mutta tämäkin on muuttunut selkeästi uusimpie sukupolvien aikana.

Kreikkalaiset juustot

Juustot ovat melko tärkeässä roolissa kreikkalaisessa keittiössä. Varmasti kaikkein tunnetuin kreikkalainen juusto on feta, jota käytetään monilla tavoilla, joista kaikkein keskeisimät ovat varmaakin osana salaattia tai osana meze-alkupalapöytää. Toinen tärkeä juusto on Kyprokselta lähtevä oleva Halloumi, jota monet käyttävät myös “lihan korvikkeena”, jota on näppärää grillata tai paistaa. Kolmas maininnanarvoinen kreikkalainen juusto on Kefalotyri.

Moussaka

Yksittäisistä kreikkalaisista pääruoista musaka on varmaankin kaikkein tunnetuin kreikalainen pääruoka, joka on hieman lasagnee muisttuva munakoisopaistos.

Gyros ja Suvlaki – Kreikkalaiset liharuoat

Gyros Kreikan suosituin pikaruoka, jota vuollaan hyvin pitkälti kebabin kaltaisesta lihavartaasta. Gyros on kuitenkin tyypillisesti porsaanlihaa. Gyrosin ohella toinen tunnettu kreikkalainen liharuoka on suvlaki, eli kokoelma tikussa grillattuja lihapaloja.

Tsatsiki

Jogurtista, kurkusta ja valkosipulista sekä erilaisista yrteistä rakentuva tsatsiki on dippikastike joka tunnetaan myös Kreikan ulkopuolella.

Kreikkalaiset jälkiruoat

Kreikkalaisissa jälkiruoissa tärkeässä roolissa ovat hedelmät ja hunajaa käytetään myös runsaasti. Tyypillisiä kreikkalaisa jälkiruokiovat esim. Kreikkaa laajemmalla alueella tunnettu leivonnainen baklava, galaktobureko-piirakka.