Borssi – Klassinen venäläinen punajuurikeitto

Borssi eli punajuurikeitto (venäjäksi борщ, borštš) on venäläisen keittiön tunnetuimpia ruokia. Vaikka se on erittäin tärkeä ja tunnettu osa venäläistä keittiötä, mutta punajuurikeiton katsotaan alun perin syntyneen nykyisen Ukrainan alueella. 2022 Venäjän hyökkäyksen jälkeen UNESCO lisäsi borssikeiton Ukrainalle Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listaan.

Borssi on kuitenkin myös suosittu ruoka Puolassa(Barszcz), mutta myös laajasti eri Itä-Euroopan maissa.

Happaman keiton koostumus vaihteleekin alueittain varsin paljon ja keiton punaisen värin antavan punajuuren ohella siinä voi olla paljon muitakin raaka-aineita. Keitossa voi olla monenlaista lihaa tai makkaraa, mutta se voi olla myös lihaton. Punajuuren ohella muita tyypillisimpiä aineksia ovat kuitenkin sipuli ja kaali. Osa variaatioista on suosittua erityisesti joillain alueilla, esimerkiksi Kiovassa suosittu variaatio on borssikeitto lampaan lihalla.

Borssin kanssa tarjoillaan kuitenkin lähes aina smetanaa ja usein myös leipää.

Borssikeitto smetana

Borssikeittoreseptejä

Talvikauden herkku: borssi (Rouva Kasvis)

Venäläinen borssi – perinteinen resepti (Visit Pietari)

Borssikeitto nakeilla (Snellman)

Kasvis-borssikeitto (Meillä Kotona)

Borssikeitto à la Hans Välimäki (IS)