Portugalilainen keittiö ei kuulu Euroopan tunnetuimpiin, mutta maan ruokakulttuurilla on kuitenkin paljon tarjottavaa muulle maailmalle. Atlantin meren rantavaltiona kala ja merenelävät ovat keskeisessä roolissa Portugalin keittiössä ja harvassa maailman maassa syödään henkeä kohden yhtä paljon kalaa kuin Portugalissa. Yksittäisistä kaloista tärkeimpiä ovat sardiini ja turska(bacalhau), jota napostellaan myös kuivattuna. Maan lentävänä lauseena on että portugalilaisilla on oma turskareseptinsä vuoden jokaiselle päivälle. Ehkä tunnetuin kalaruoka on Caldeirada, joka voi tosin käytännössä tarkoittaa hyvin monenlaista kalapataa.
Liharuoista ehkä tunnetuin on pataruoka feijoada ja maan pohjoisosassa kalaruokien rooli ei ole yhtä suuri ja esimerkiksi erilaiset makkarat kuten linguiça, farinheira, chouriço(chorizo) ja alheira ovat olennainen osa ruokakulttuuria. Lihattomista ruoista Portugalin tunnetuin on vähintään kaalia ja perunaa sisltävä caldo verde-keitto.
Vanhana siirtomaamahtina Portugalin ruuassa eksoottisemmat mausteet ovat näkyneet jo vuosisatoja kuten Afrikasta tuotu piri-piri-chilipaprika. toisaalta esim. brasilialainen ruokakulttuuri on saanut paljon vaikutteita juuri portugalista.
Portugalissa Espanjan tapaksia muistuttavaa ruokatyyppiä kutsutaan nimellä petisco. Espanjalaista vuoristokinkkua Jamónia muistuttava kinkku taas tunnetaan Portugalissa nimellä presunto. Muutenkin yhtäläisyyksiä naapurimaa Espanjan ruokakulttuurin on luonnollisesti paljon.
Muiden Etelä-Euroopan maiden tapaan oliiviöljyä käytetään paljon sekä ruonlaitossa että lisukkeena ja kastikkeena. Samoin muun Etelä-Euroopan tapaan aamiainen on usein kevyt ja siihen saattaa kuulua vain kuppi kahvia ja makea leivos. Tyypillisimmin kahvi tarjoillaan myös vahvana pienistä espressotyyppisistä kupeista.
Jälkiruoka portugalissa
Varmaankin tunnetuin Portugalin jälkiruoka on pastel de nata -leivos, joka on vaniljakreemillä täytetty lehtitaikinaleivos. Erikoisen niminen suklaasalami taas on suklaaleivonnainen, joka ei nimestään huolimatta sisällä yhtään mitään lihaa. Portugali on myös hedelmäntuottajamaa, joten paikalliset hedelmät ovat jälkiruokapöydässä suosittuja, vaikkei maan hedelmiä merkittävästi ulkomaille viedäkään.
Portugalin viinit ja muut juomat
Portugalin on myös viinintuottajamaa ja monien muiden Etelä-Euroopan maiden tapaan viini arkinen peruselintarvike, jota tuotetaan melkein joka puolella maata. Ei kuitenkaan ihan maan eteläisimmissä osissa. Historiallisesti maassa on kuitenkin tuotettu enemmän punaviinejä ja selvästi vähemmän valkoviiniä, joskin pohjoisportugalilainen Vinho Verde(vihreä viini) on omalaatuinen raikas valkoviini.
Lisäksi maassa tuotetaan kuitenkin tunnettuja väkeviä viinejä. Jälkiruoaksi nautittavaa portviiniä tuotetaan Douro-joen laaksossa Porton kaupungin itäpuolella ja tunnetuilla portviinin valmistajilla on viinikellarinsa Porton keskustaa vastapäätä Douro-joen etelärannalla. Hyvin jopa korkattuna säilyvää Madeiraviiniä puolestaan tuotetaan samannimisellä Madeiran saarella.
Viinin ohella Portugalissa juodaan kuitenkin myös olutta. Maan myydyin olutbrändi on Super Bock.
Kahvijuomista portugalilainen erikoisuus on erityisesti kesällä juotu maidoton jääkahvi Mazagran.