Oktoberfest Menu: Olut ja ruoka

Oktoberfest on Saksan Münchenissä syntynyt kaksiviikkoinen olutfestivaali, joka pidetään kaupungin Theresienwiesen aukiolla. Alun perin enemmän hevosajojen ympärille rakennettu tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran 1810. Nykyisenkaltaiset massiiviset oluthallit tulivat tapahtumaan kuitenkin vasta 1896.

Sanasta Oktober huolimatta tapahtuma alkaa syyskuussa ja loppuu heti lokakuun alussa. 2023 Münchenin Oktoberfest järjestetään 16.9-3.10. Tosin sana ja idea on levinnyt nykyisin pitkälle Saksan rajojen ulkopuolellekin.

Oktoberfest-ruoat

Ruokien osalta Oktoberfestillä tarjotaan kieltämättä varsin stereotyyppisen saksalaisia ruokia. Makkarat kuten bratwurst ovat tärkeässä roolissa ja muutenkin tarjolla on paljon liharuokia kuten peri-baijerilainen Leberkäse, sianpotka (Schweinshaxe), Porsaan kylki (Krustenwammerl) ja porsaan lapa (Schäufele). Lihan kaverina voi hyvin myös tarjota perunasalaattia, knödeleitä ja tietysti hapankaalia. Myös brezelit ovat suosittua ruokaa tuoppien kilistelyn seuraksi. Makeana ruokana toimii usein omenastruudeli.

Oktoberfest ruoka

Oluet Oktoberfestillä

Ainoastaan saksalaisen puhtauslain (reinheitsgebot) mukaisesti ja Münchenin kaupungin alueella tuotettuja oluita voidaan tarjoilla virallisessa Oktoberfestissä. Pääsääntöisesti olutta tarjotaan litran Maß-tuopeista.

Oktoberfest-panimot

Panimot joiden oluita voidaan tarjota ovat

  • Augustiner-Bräu
  • Hacker-Pschorr-Bräu
  • Löwenbräu
  • Paulaner
  • Spatenbräu
  • Hofbräu-München

Panimot tekevät myös omia Märzen-tyyppisiä oktoberfest-oluitaan. Suomessakin spesifisti Oktoberfestille valmistettuja oluita löytyy nykyään ruokakaupoista ja Alkoista. Tuoppina toimii yleisesti reilumpi litran tuoppi, saksaksi Maß.