Liettuan ruokakulttuuri muistuttaa naapuri- ja lähimaidensa ruokakulttuuria. Muiden Baltian maiden ohella liettualaisessa ruoassa on paljon samaa kuin venäläisessä, puolalaisessa ja saksalaisessa ruoassa. Tärkeitä perusraaka-aineita ovat perunat, ruis, punajuuri, sienet ja sipuli. Liettuassa ei ole tapana käyttää erityisen voimakkaita mausteita. Leipien osalta Liettuassa syödään jonkin verran myös paikallisia ruisleipiä.
Etikkasäilötyt kasvikset ovat historiallisesti olleet osa paikallista ruokakulttuuria. Samoin paikallisista hedelmistä kuten omenoista, päärynöistä ja luumuista on tehty erilaisia hilloja.
Lihasta possu on suosituinta. Kinkut ja erilaiset makkarat ovat historiallisesti olleet tärkeässä roolissa. Skilandis on esimerkki paikallisesta leikkelemakkarasta.
Liettualaisia ruokia
- Cepelinai on perunaraasteesta ja jauhelihasta valmistettava myky. Siihen saatetaan lisätä myös sipulia, juustoa ja sieniä.
- Kepta duona on usein oluen kanssa tarjottavaa naposteltavaa, jossa ruisleivän paloja on paistettu öljyssä ja maustettu kunnolla valkosipulilla.
- Kibinai on liettualainen versio pasteijoista.
- Šaltibarščiai on kylmä punajuurikeitto, jossa punajuuren ohella pohjana toimii maito. Lisäksi voidaan muita kasviksia kuten perunaa, kurkkua ja sipulia.
Liettuan juomakulttuuri
Olut on Liettuan kaikkein suosituin alkoholijuoma Liettuassa Lisäksi maa on myös Euroopan vodkavyöhykkeen aluetta ja sekin on merkittävä alkoholijuoma. Naapurimaidensa tapaan Liettuassa juodaan myös kotikaljaa muistuttavaa kvassia, jota kutsutaan paikallisesti giraksi.