Tamagoyaki – Japanilainen munakas

Tamagoyaki (卵焼き) on japanilainen kananmunaruoka. Raaka-aineina toimii tietysti kananmunat, joita maustetaan suolalla ja sokerilla. Jotkut saattavat käyttää myös soijaa tai miriniä. Kuten muuallakin maailmassa, myös Japanissa paikallinen munakas on ennen kaikkea aamiaisruoka. Sitä saatetaan kuitenkin käyttää lisukkeena myös esimerkiksi bentorasiassa, mutta myös muilla aterioilla.

Tamagoyakia varten käytetään erityistä neliönmuotoista pannua, jota kutsutaan ”makiyakin” tai ”tamagoyaki-pannuksi”. Pannu voidellaan öljyllä tai voilla, ja osa munaseoksesta kaadetaan pannuun ohueksi kerrokseksi. Kun seos on hieman hyytynyt, sitä kierretään rullalle pannun yhdeltä reunalta toiselle. Tämä tehdään useita kertoja, kunnes kaikki munaseos on käytetty.

Tamagoyaki  japanilainen munakas

Kerrosten väliin on kuitenkin mahdollista laittaa myös erilaisia täytteitä. Suosittuja ovat esim. katkaravut tai monenlaiset kasvikset.