Gelato – Aito italialainen jäätelö

Gelato, eli paikallisilla periaatteilla valmisettu jäätelö kuuluu Italian tärkeimpiin jälkiruokiin. “Normaali” tuntemamme jäätelö ja italialaistyyppinen gelato ovat toki samankaltaisia, mutta niiden välillä on myös keskeisiä eroja. Gelaton historia ulottuu keskiajalle asti, mutta gelatokojut tulivat näkyväksi osaksi Italian katukuvaa 1920- ja 30-luvuilla.

Gelatotiski Italia

Gelaton valmistuksessa vispaaminen tapahtuu hitaammin tavalliseen jäätelöön verrattuna. Gelato onkin rakenteeltaan tiivimpää ja siinä on tyypillisesti noin 70% vähemmän ilmaa jäätelöihin verrattuna ja painavat tyypillisesti 50% tehdasjäätelöitä enemmän. Tiiviimmästä rakenteesta johtuen gelaton tarjoilulämpötilä on normijäätelöihin verrattuna matalampi. Muuten gelatoa on hankalaa syödä lusikala.

Gelatto valmistetaan aina maitoon, ei kermaan mikä tekee niistä normijäätelöitä vähärasvaisempia. Myös sokeria on hieman vähemmän. Perinteinen gelato valmistetaan tuoreista, raaka-aineista artisaanimeiningillä, ylenesä pienehköissä erissä ja tarjoillaan asiakkaille tuoreeltaan. Ainakaan sitä ei kannata säilyttää yhtään pidempään pakastimessa sillä se muuttuu kivikovaksi.

Gelato italialainen jäätelö

Gelaton kohdalla makuvaihtoehtoja on esim. suomalaiseen jäätelöskeneen verrattuna vähän. Perinteisimmät maut ovat vanilja, suklaa, hasselpähkinä, pistaasi ja Stracciatella. Nykyään on tarjolla kuitenkin myös hedelmävariaatioita kuten mansikka, vadelma, omena, sitruuna ja ananas.

Gelaton valmistaminen kotona ei ole varsinaisesti helppoa, mutta tavallisen jäätelön valmistukseen verrattuna tarvitaan vähemmän erikoisvälineitä. Gelaton valmistaminen ilman jäätelökonetta vaatii oikeastaan vain aikaa ja tarkkuuta.