Worcesterkastike

Worcesterkastike on englantilainen varsin voimakas ja väriltään musta tai tummanruskea kastike. Kastikkeen tunnetuin valmistaja on Lea & Perrins, joskin muitakin valmistajia on.

Nimensä kastike on saanut Keski-Englannin Worcesterin kaupungista, jossa se syntyi 1800-luvun puolivälissä. Kastikkeen loivat kemistit John Wheeley Lea ja William Henry Perrins. Paikallisen lordin vaimo oli ihastunut heidän Intiassa ollessaan paikalliseen maustekastikkeeseen, ja toivoi että kemistit tekisit heille koto-Englannissa vastaavaa. Lopputuloksena ei ollut intialainen kastike, mutta he loivat vahingossa englantilaisen keittiön merkittäväksi palaseksi muodostuneen worcesterkastikeen.

Worcesterkastike

Worcesterkastikkeen keskeisimmät raaka-aineet ovat tamarindipuun hedelmä, chili, anjovis, mallasviinietikka, melassi, sipuli, valkosipuli, sokeri ja erilaiset mausteet. Kastiketta pidetään kolme vuotta puutynnyrissä, jossa se kypsyy ja mausteisen ja hieman makean aromin.

Worcesterkastiketta käytetään muidenkin kastikkeiden osana, mutta myös lihan marinoimiseen, hampurilaisiin ja bloody mary-drinkkiin. Amerikkalaiseen Sloppy Joe-leipään laitetaan usein myös worcesterkastiketta.