Bistro on ranskalaisen ravintolakulttuuriin kulmakiviä. Ne syntyivät alun perin Pariisissa 1800-luvun lopulla. Kyseessä on kohtuullisen epämuodollinen ja kohtuuhintainen ravintola vrt(restaurant), johon ei usein matkata kovin pitkältä vaan se palvelee pitkälti naapurustoaan ja lähialueitaan. Bistrot tarjoilevat pääosin suhteellisen simppeleitä perusruokia kuten erilaisia pataruokia tai vastaavia, joita on helpompi varmistaa isommalle määrälle ihmisiä.

Bistrot saattavat myös toimia osan päivästä kahvilana tai illalla baarina. Usein bistroissa ei ole ruokalistaa vaan tarjolla olevat päivän ruoat on kirjattu näkyville liitutaululle.. Nykyään isojen kaupunkien trendikkäät bistrot voivat olla kohtuu hintaviakin, mutta yleisesti ottaen hintataso on bistroissa varsin kohtuullinen.
Spesifisti Lyonin alueella samankaltaiseen ravintolaan viitataan sanalla bouchon. Esimerkiksi Italiassa Bistroa hieman vastaava ravintolatyyppi on trattoria.