Chimichurri on argentiinalaisen keittiön tärkeimpiä elementtejä ja kiistatta tärkein kastike. Chimichurri on lähes aina tarjolla liharuokien yhteydessä, on kyseessä sitten paremmat pihvit, rennompi asado tai paikallinen hodari kadulla. Sitä saatetaan käyttää myös jo lihan marinoimiseen. Argentiinan ohella se on suosittua kuitenkin myös muualla Latinalaisessa Amerikassa.
Chimichurrin välttämättömät perusraaka-aineet ovat pieneksi pilkottu persilja ja oliiviöljy. Sen lisäksi siihen tulee jonkinlainen yhdistelmä valkosipulia, suolaa, mustapippuria, oreganoa ja tai chilijauhetta. itse valmistus on helppoa ja Chimichurri saadaan kun kaikki raaka-aineet simppelisti sekoitetaan.
Chimichurri-reseptejä
Argentiinalainen chimichurri-kastike (Meillä Kotona)