Chile relleno – Meksikolaiset täytetyt paprikat

Chile relleno on meksikolainen versio täytetyistä paprikoista ja se on suosittu ruoka myös Yhdysvaltojen texmex-keittiössä. Sen katsotaan syntyneen 1800-luvun puolivälissä Pueblan kaupungissa. Paprikana toimii oikeaoppisesti meksikolainen vihreä Poblano. Ruoan valmistus alkaa paistamalla paprikat uunissa pehmeiksi ja hieman mustuneiksi. Jossain päin Meksikoa saatetaan kuitenkin käyttää poblanon sijaan myös tulisempia chilejä.

Paprikoiden täytteenä toimii jauheliha tai picadillo, eli tomaateilla, oliiveilla ja mahdollisesti muilla mausteilla täydennetty jauhelihamassa. Toisena välttämättömänä täytteenä toimii sulatettu juusto, joka on tyypillisimmin Queso Chihuahua tai queso Oaxaca. Nämä meksikolaiset juustot ovat kuitenkin lähellä paikallista versiota cheddarista, eli cheddar-juusto toimii myös hyvin. Näiden lisäksi täytteenä saatetaan tietysti käyttää monenlaista muutakin.

Täytetyt paprikat leivitetään kananmunalla ja jauhoilla, jonka jälkeen ne paistetaan runsaassa öljyssä pannulla. Usein paprikat tarjoillaan tomaattipohjaisen salsan kanssa.