Intialainen keittiö

Intia on maailman toiseksi suurin maa ja suureksi voisi luonnehtia myös intialaista keittiötä. Yli miljardin asukkaan niemimaalla on kulttuuriltaan ja ilmastoalueiltaan erilasia alueita ja tämä heijastuu myös maan monipuoliseen ruokakulttuuriin. Usein maan ruokakulttuuri jaetaan neljään alakategoriaan: Pohjois-Intian, Länsi-intian, Etelä-Intian ja Itä/Koillis-Intian keittiöihin. Yhteisenä tekijänä intialaiselle keittiölle voisi kuitenkin mainita reippaan mausteiden käytön ja uskontojen tuomat rajoitteet. Ruoka syödään usein sormin tai käyttämällä leipäpaloja ”aterimena”.

Nykypäivänä intialaisia ravintoloita on hyvin laajasti ympäri maailmaa, mutta erityisen tärkeäksi osaksi paikallista ruokakulttuuria ne ovat nousseet entisessä siirtomaassa Iso-Britanniassa.

Intian hindulaiset ruokarajoitteet

Intian valtauskonnon, hindujen edustajille lehmä on pyhä eläin, joten naudanlihaa ei intialaisessa keittiössä käytetä. Osa hinduista on myös kokonaan kasvisyöjiä ja osittain tämänkin takia kasvisruuilla on tärkeä rooli intialaisessa keittiössä. Paneer-juusto on monille kasvissyöjille tärkeä proteiinin lähde.

Intialaiset mausteet ja maustaminen

Tyypillisiä kuivamausteita intialaiselle keittiölle ovat esimerkiksi kurkuma, inkivääri ja korianteri. Ruoan valmistus alkaa monesti niin, että mausteet kuumennetaan kasviöljyssä, mausteiden maun vahvistamiseksi. Vasta tämän jälkeen lisätään muut raaka-aineet. Esimerkiksi kerma ja kookosrava ovat tuotteita, joita käytetään myös laajasti ruoanlaitossa. Säilyvyyden parantamiseksi maidosta tehdään myös paljon hapanmaitotuotteita.

Intialaiset leivät: Naan ja chapati

Hyvin usein Intiassa syödään sormin ja leipä toimittaa ”aterimien virkaa”. Intialaisia leipiä on tietysti hyvin montaa laatua, mutta kaikkein tunnetuimmat ovat varmaankin naan- ja chapati-leivät.

Thali 

Thali-sanalla viitataan tyypilliseen, monesta ruokalajista koostuvaan intialaiseen ateriaan, joka tarjoillaan pienistä kulhoista isolta peltitarjottimelta.

Tunnettuja intialaisia ruokalajeja ja reseptejä

Murg Makhani (voikana)

Murg Makhani, suomeksi voikana on kanacurry, joka on haudutettu tomaatissa ja kermassa. Murg Makhani on intialaisista ruuista makunsa puolesta miedommasta päästä.

Murg Makhani-reseptejä

Butter Chicken (Murg Makhani) – Anna

Butter chicken eli intialainen voikana

Butter chicken eli intialainen voikana – Meillä kotona

Kanavindaloo

Kanavindaloo on Goan alueen ja Länsi-Intian keittiön tulinen erikoisuus.

Kanavindalooreseptejä

Goalainen chicken vindaloo – Soppa 365

Kana Vindaloo – Kotikokki

Intialaista kanaa vindaloo-kastikkeessa – Ellan reseptit

Lassi

Lassi on raikas jogurttijuoma, jota voidaan juoda aamulla tai aterian yhteydessä. Nykyään suosittuja variaatiota on Mangolassi.

Lassireseptejä

Lassi – Valio

Lassi – Arla

Lassi – jogurttijuoma- Reseptitaivas

Tandoorikana

Tandoorikanaa tehtäessä kana marinoidaan tandoorimausteella maustetussa jogurtissa.

Tandoorireseptejä

Tandoori Chicken – Santa Maria

Nopea Tandorikana – Kariniemen

Tandoorikana – Valio

Naan-leipä

Naain-leipä on pitäleivän kaltainen leipä, mutta rakenteeltaan pehmeämpi ja ilmavampi, taikinassa käytettyjen maitotuotteiden ansiosta.

Naan-leipä reseptejä

Naan-leipä – Sydänmerkki

Naan-leivät – Arla

Naanleipä – Valio

Tikka-masala kana

Intianlaisen keittiön tunnetuimpiin ruokalajeihin kuuluva Tikka-masala on mausteisessa kermatomaattikastikkeessa tarjoiltavaa kanaa.

Kanaa tikka masala – K-Ruoka

Tikka masala basmatiriisilläMyllyn Paras

Kana Tikka Masala – nopea versio – MTV